keskiviikko 31. elokuuta 2016

PISTAASIJÄÄTELÖ


Mukava loppukesän kotijäätelö; raikas ja viileä... Värikäs ja täyteläinen.  Ei mikään kevyt kesäunelma, vaan sellainen, mikä enteilee jo syksyä.

Ensimmäiseen koe-erään käytin suolaamattomia luomupistaasioita, mutta seuraavaksi kokeilen suolattuja. Kevyt suola saattaisi tasapainottaa maut uuteen ulottuvuuteen.


Anna Hilda ei jäänyt kaipailemaan suolaa, eikä mitään muutakaan, vaan antoi tälle kylmälle herkulle täyden kympin.
______________________

PISTAASIJÄÄTELÖ vuodelta 1909

7 1/2 dl. kermaa
150 gr. mantelia
4 munankeltuaista
150 gr. sokeria
1/2 dl. viiniä
3 dl. hyvää kermaa
viheriäistä karamelliväriä
1 rkl. hienonn. pistaasimantelia

Kerma keitetään vähän aikaa kuoritun ja hienonnetun mantelin kera. Seos puserretaan siivilän läpi ja vispilöidään sokerin kanssa vatkattujen munankeltuaisten sekaan ja kaadetaan takaisn kasariin. Vispilöimistä jatketaan tulella, kunnes seos sakoaa, ja sitten maljassa, kunnes se jäähtyy. Viini lisätään ja jäätelö jäädytetään heti. Kun se on puoliksi jäätynyt kaadetaan vaahdoksi vatkattu ja karamellivärillä värjätty kerma jääteöastiaan, ja jäätelö jäähdytetään valmiiksi. Jäätelö koristetaan hienonnetuilla pistaasimanteleilla.

Jäätelö jäädytetään nomeammin niin sanotussa jäätelökoneessa. Pieniä jääpalasia ja karkeata suolaa asetetaan kerroksittain jäätelökoneen ämpäriin jäätelöastian ympärille. On tarkasti katsottava, ettei suolaa ensinkään pääse jäätelöastiaan. Kun jäätelökoneen ämpäriin on jäät ja suolat pantu ja jäätelöastia on aivan kylmä, täytetään siitä 3/4 jäähtyneellä jäätelöannoksella, jonka jälkeen konetta väännetään, kunnes jäätelö on jäätynyt. Jäädyttämisen aikaa tarvitaan s1/2-1 tunti. Sitä myöten kun jäät sulavat, lasketaan vesi pois, ja lisätään suola ja jäitä.

Jäädyttämistä voi myöskin tooimittaa tavallisessa tiiviillä kannella varustetussa läkki- tahi kuparikannussa, joka peitetään jäiden ja suolain sisään avaraan puuastiaan. Jäätynyt jäätelö irroitetaan kannun laidoista puuveitsellä, ja kannua on silloin tällöin käännettävä. Näin jatketaan, kunnes jäätelö kokonaisuudessaan on jäätynyt. Tähän tarvitaan jäädyttämisaikaa 4-5 tuntia.

Jäätelö otetaan astiaan kauniina viipaleina veteen kastetulla lusikalla. Sen voi myöskin sulloa tiiviisti jäätelökannuun tahi ruokaöljyllä voideltuun jäätelövuokaan, joka pidetään jäissä ja suoloissa noin 1-2 tuntia, tahi kunnes jäätelö on kovettunut. Se sirtaantuu parhaiten vuoasta, jos kietoo kuumaan veteen kastetun ja väännetyn pyyhkeen hetkeksi vuoan ympärille.

____________________________

PISTAASIJÄÄTELÖ nykykielellä

1 dl makeuttamatonta mantelimaitoa
1 dl sokeria
2 kananmunankeltuaista
2 dl kuohukermaa (luomu)
hienoksijauhettuja pistaasipähkinöitä ja/tai pisara vihreää elintarvikeväriä
koriksteeksi rouhittuja pistaasipähkinöitä

Jauha pistaasipähkinöitä hienoksi ja rouhi muutama pähkinä koristeeksi. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Kuumenna mantelimaito ja sekoita keltuaisvaahtoon. Vatkaa kerma vaahdoksi, mausta pistaasijauheella ja/tai värjää elintarvikevärillä vihertäväksi. Yhdistä kermavaahto munamaitoon ja lusikoi jäätelökoneen kulhoon. Valmista jäätelö koneen käyttöohjeen mukaan. Koristele jäätelö pistaasirouheella juuri ennen tarjoamista.

______________________________





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

mikä jälkimaku tästä jäi? mitä toivoisit lisää? tai minkä voisi unohtaa kokonaan?