perjantai 10. kesäkuuta 2016

HEDELMÄPIIRAS/2.


Anna Hildan mielestä hedelmäpiiras on täyden kympin kausiherkku. Blogissa tämä on ollut jo aikaisemmin omenaisena versiona, nyt tuli raparperin vuoro.

Suutuntuma on mukava, kun taikinaa ei ole pohjalla ollenkaan. Kuori muuttuu uunissa sopivan rapeaksi ja raparperi muhii sen suojissa mehukkaaksi. Tämän ohjeen helppous on omaa luokkaansa; edes kaulinta ei tarvitse kaivaa esiin, kun taikinan voi yhtä hyvin taputella paikoilleen.

 Kermavaahdon tai vaniljakastikkeen lisäksi raparperipaistoksen kaveriksi sopii hurjan hyvin myös vaniljajäätelö.


HEDELMÄPIIRAS vuodelta 1909

Murotaikina:
1/2 kg. vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
1/2 tl. leivinpulveria
300 gr. voita
1 muna
1/2 dl. vettä
2 rkl. kermaa

Täyte:
omenoita, raparperia tahi marjoja
sokeria

Vehnäjauhot sokeri ja leivinpulveri sekoitetaan yhteen, jolloin pesty voi, muna, vesi ja kerma vaivataan joukkoon, ja taikina viedään kylmään paikkaan kovettumaan. Kuoritut omenalohot, raparperinpalat tahi peratut marjat pannaan kulhoon, ja runsaasti sokeria sirotellaan kerroksien väliin. Kaulitusta taikinasta leikataan kulhon suuruinen kansi. Kulhon reunat sivellään vedellä, siihen kiinnitetään kapea taikinakaistale, joka sivellään samoin vedellä ja taikinakansi kiinnitetään sen päälle, painellen veitesllä sieviin poimuihin. Loput taikinasta käytetään kannen koristelemiseen. Piiras sivellään vedellä kristallisokeria ripotellaan päälle; sitte se paistetaan hyvässä uuninlämmössä. Tarjotaan kerman tahi vaniljakastikkeen kera.

___________________

HEDELMÄPIIRAS nykykielellä
= raparperipaistos

murotaikina:
250 g (n. 3,5 dl) vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
2 rkl sokeria + ylimääräistä paistoksen pinnalle
1 kananmuna
150 g huoneenlämpöistä voita
2 rkl kermaa
2 rkl huoneenlämpöistä vettä

täytteeksi:
raparperia
sokeria (riittävästi)

Mittaa monitoimikoneen kulhoon jauhot, leivinjauhe, sokeri, muna ja voi. Anna koneen käydä kunnes taikinan rakenne on murumainen. Lisää vesi ja kerma, pyoritä taikina jauhotetuilla käsillä palloksi ja nosta tuorekelmuun käärittynä tunniksi jääkaappiin.

Kuori ja pilko raparperit, laita palat piirakkavuokaan ja ripottele sokeria päälle. Kauli taikina (tai taputtele) vuoan muotoiseksi levyksi ja nosta taikinakansi piirakkavuoan päälle. Painele reunat vuoan sisälle (ja koristele pinta ylijäämätaikinalla).

Voitele piirakka vedellä, pistele haarukalla pintaan reikiä, ripottele päälle sokeria ja paista 180℃ uunissa 40 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea. Tarjoa raparperipaistos vanilja-kermavaahdon,  vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa.

____________________

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

mikä jälkimaku tästä jäi? mitä toivoisit lisää? tai minkä voisi unohtaa kokonaan?