maanantai 1. syyskuuta 2014

PUOLUKKAMEHU (HAPAN)


Puolukkasatoa voi säilöä näinkin.
Iso kattila riittää, ei tarvita mehumaijoja, eikä edes sokeria. Lopputulos on kyllä aika hapan, mutta voihan sitä sokeria lisätä myöhemminkin, jos mehunjuonti meinaa mennä pelkäksi irvistelyksi. Sen verran paksua ja muutenkin vahvaa tämän mehun luonne on, että tiivisteeksi tätä oikeastaan kutsuisin, joten vettä saa valmiiseen mehuun sekoittaa mukaan. Ja hyvä niin, kukapa sitä vedellä haluaisi jääkaappinsa täyttää; tämä vahva "mehunjuuri" ei vie jääkaapissa turhaa tilaa.

Puolukoiden keittämisestä tulee aina niin mahtavat tuoksut, etten raaskinut heittää siivilöityjä kuoriakaan pois, käytin ne inkivääripiparkakkujen  mausteeksi.
______________________________

PUOLUKKAMEHU (HAPAN) vuodelta 1909

5 ltr. puolukoita
2 1/2 ltr. vettä

Huuhdotut marjat survotaan rikki ja keitetään vedessä, kunnes marjat ovat kiehuneet mehuttomiksi. ne kaadetaan siivilävaatteelle sekoittamatta valumaan. Mehu keitetään uudelleen vähän aikaa ja vaahto kuoritaan pois. Mehu pannaan heti kuumana pulloihin.

mehuun voi myöskin lisätä sokeria, 1/4 kg. 1 ltr:lle mehua, jos sen tahtoo makeaksi.

_____________________________

PUOLUKKAMEHU (HAPAN) nykykielellä

1 l puolukoita
6 dl vettä
(sokeria oman maun mukaan)

Huuhtele puolukat, laita kattilaan ja survo rikki perunasurvimella. Lisää vesi ja keitä marjoja miedolla lämmöllä, kunneskuoret näyttävät tyhjiltä. Siivilöi liemi (mieluiten harsokankaan läpi) ja kiehauta uudestaan. Kuori mahdollinen vaahto pois. Maista ja lisää sokeria jos niin haluat. Säilö mehu kuumennettuihin puhtaisiin pulloihin ja säilytä viileässä.

____________________________

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

mikä jälkimaku tästä jäi? mitä toivoisit lisää? tai minkä voisi unohtaa kokonaan?