tiistai 20. toukokuuta 2014

VIHANNEKSIEN Y.M. KUIVAAMINEN


Villiyrtit ovat juuri nyt parhaimmillaan. Satoa voi napsia talteen koko kesän, mutta sesongin parhaat palat tarjoillaan alkukesästä, kun kaikki on vielä uudelleensyntynyttä, tuoretta ja voimakasaromista.

Anna Hildan kirja opastaa kuivaamaan kaikenlaisia "vihanneksia y.m." talven varalle. Vanhassa ohjeessa ei puhuta mitään huuhtelemisesta, mutta nokkoset kannattaa kyllä huuhdella oikein kunnolla (puhtailtakin näyttävissä nokkosenlehdissä on, ainakin tähän aikaan keväästä siitepölykuorrutus), ja sen jälkeen taputella keittiöpyyhkeellä kuiviksi (muuten väri muuttuu kuivatessa mustaksi...halloweenin lettukesteille tosin voisi ihan tarkoituksella tehdä mustaa nokkosjauhetta).

Tuoreena syötävä nokkonen pitää huuhtelemisen jälkeen vielä ryöpätä. Kiehautetut nokkosenlehdet sopivat pinaatin tavoin piirakoihin, sämpylöihin, räiskäleisiin, muhennoksiin, pestoksi tai keittoihin. Kuivatuista nokkosenlehdistä voi hauduttaa hennon rooibuksen väristä teetä. Nokkosen persoonallinen maku ryhdittää maustevoin ja antaa klassiselle beurre blanc-kastikkeellekin uuden luonteen.

AROMIKAS JA KAUNIINVÄRINEN TEE ON HAUDUTETTU KUIVATUISTA NOKKOSENLEHDISTÄ JA INKIVÄÄRISTÄ. 
Nokkonen on helppo sekoittaa valkopeippiin, minkä lehdet näyttävät erehdyttävän nokkosmaisilta. Mutta ei hätää; valkopeippiäkin voi syödä, vaikkei se oikein miltään maistukaan, ja on ravintoarvoltaankin melkein nolla. Valkopeipin tunnistaa valkoisista kukista, ja jos kurkistat lehden alle, näkyy nokkosessa pieniä poltinpiikkejä, valkopeipillä niitä ei ole. Tai jos olet tosi urhea, kokeile kädellä; kun polttaa, niin bingo, olet löytänyt nokkosen.

Navetan ja ulkohuussin kupeessa nokkonen suorastaan villiintyy, muttei lannan rehevöittämiä nokkosia,     koirapuiston eikä kompostinkaan kupeessa kasvavia, kannata kerätä. Rehevässä maassa on tavallista enemmän typpeä, mikä siirtyy nokkoseen, ja voi aiheuttaa syötynä huonovointisuutta. Typpipitoisesta maasta kertyy kasviin myös nitraattia, mikä muuttuu syötynä elimistössä nitriitiksi, se taas on niitä juttuja, mitä kannattaa vältellä. (Nitriitti hapettaa hemoglobiinin raudan sellaiseen muotoon, ettei se enää pysty kuljettamaan happea...ja terveyspommista koituu enemmän haittaa kuin hyötyä).

Oikeasta paikasta kerätty, puhdas nokkonen on supisuomalainen superfood; sisältää mm. runsaasti rautaa (enemmän kuin pinaatti), C-citamiinia (enemmän kuin appelsiini), kalsiumia (enemmän kuin maito). Nokkonen vähentää turvotusta, alentaa verensokeria, parantaa pintaverenkiertoa, alentaa verenpainetta, edistää ruoansulatusta, lisää vastustuskykyä ja lieventää jopa heinänuhaa. Kuivatun luomunokkosen kilohinta on 165€/kg (kauppa.ruohonjuuri.fi).

Hölmöjähän olemme, jos emme tätä luonnon yleislääkettä käy poimimassa, ilmaiseksi, talteen!


VIHANNEKSIEN Y.M. KUIVAAMINEN vuodelta 1909

Pinaatti, dilli, persilja, meirami kuvataan kiehauttamatta, samoin kuin marjat. (Levitetään kuivaustelineelle tahi pellille paperin päälle. Ne pidetään ensin auringonpaisteessa, kunnes käpristyvät ja kuivataan sitten hyvin vienossa uuninlämmössä. marjat saattaa myöskin kuivata tätä tarkoitusta varten valmistetussa kuivauskoneessa.)

Herneet, herneenliskot, pavut, valkokaali (suikaleiksi leikattuna), nauriit (kuorittuina) kiehautetaan äkkiä suolatussa vedessä, sekä kuivataan samoin kuin hedelmät.

Sienet perataan ja kiehuvaa, suolalla ja etikalla maustettua vettä (2 rkl. suolaa ja 1 rkl. etikkaa 1 ltr:lle vettä) kaadetaan päälle. Kun vesi on jäähtynyt, nostetaan sienet pyyhkeelle valumaan, ja saavat ensin hiukan kuivaa, ennenkuin ne pannaan uuniin tai kuivauskoneeseen kuivumaan.

Kuivatut marjat, hedelmät ja vihannekset säilytetään paraiten paperi- tahi kangaspusseissa. Ennen keittämistä liotetaan niitä muutama tunti kylmässä vedessä.

__________________________

NOKKOSTEN KUIVAAMINEN nykykielellä

Kerää nokkoset kumihansikkaat kädessä, ja käytä vain latvaversot; pienimmät ja tuoreimmat lehdet. Huuhtele saalis lävikössä, kylmän juoksevan veden alla. Levitä keittiöpyyhe uunipellille ja nokkoset tasaisesti yhteen kerrokseen sen päälle. Kuivaa vesi taputtelemalla nokkosia toisella keittiöpyyhkeellä ja jätä nokkoset kuivumaan huoneenlämpöön, kuivata uunissa (50℃ ja tulitikkurasia uuninluukun väliin, niin että kuivauslämpötila pysyy vähän yli 30 asteessa ja kosteus pääsee luukun raosta ulos), tai käytä kuivuria.

Kun nokkosenlehdet ovat täysin kuivia ja murenevat rapeasti puristeltaessa, murskaa saalis hienoksi ja säilö vaikkapa puhtaaseen ja kuivaan hillopurkkiin. Käytä viherjauhetta keitoissa, leivonnassa, smootheissa, letuissa...

_________________________


6 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä hieno konsepti tämä alkuperäinen, vanha ohje ja siihen suomennos nykymaailmaan! Nokkosia kasvaa ihan liiaksi, jopa kasvimaalla joka on vielä haltuunottamatta remonttikiireiden vuoksi. Ensin tuoreena, sitten kuivaamaan!

    VastaaPoista
  2. Kauankohan nokkosten uunissa kuivaminen kestää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ninnu, riippuu nokkosten määrästä ja siitä kuinka märkiä ne uuniin laitettaessa ovat. Minulla aikaa meni reilut 2 tuntia, mutta ei tämä niin tarkkaa tiedettä ole, niin kauan kunnes kuivuvat, ja voithan aina antaa ensisysäyksen kuvumisprosessiin uunissa ja antaa nokkosten kuivua loppuun huoneenlämmössä.

      Poista
  3. Kiitos tästä! Takapiha täynnä nokkosia ja tähän asti olen käyttänyt niitä vain tuoreena ja harmitellut että suurin osa sadosta menee hukkaan kun jää pihaan. Olen jotenkin ajatellut, että se kuivaaminen on niin hankalaa, etten viitsi. Mutta eipähän tuo nyt niin iso homma olekaan, taidan alkaa viitsiä. =)

    Muutenkin tämä blogi on aivan huippu, kiitos! Monta reseptiä jo testattu ja esimerkiksi blogiohjeen simalla ilahdutettu naapureita ja sukulaisia, kuulemma parasta simaa ikinä. Ja niin on kyllä omastakin mielestä.

    VastaaPoista
  4. VAPPUMARIA, tosi kiva kuulla!!!!! Lisäsin just uuden nokkoskuvan (tee), kun istun aamupalalla ja kokeilin hauduttaa kuivatuista lehdistä teetä, laitoin mukaan paukalonpään kokoisen palan inkivääriä kuorittuna ja siivutettuna...tuli tosi kauniin väristä ja hienostuneen aromikasta, varsinkin jälkimaku on aivan ihastuttava, kokeile ihmeessä !!!!

    VastaaPoista

mikä jälkimaku tästä jäi? mitä toivoisit lisää? tai minkä voisi unohtaa kokonaan?