lauantai 25. kesäkuuta 2011

SEKAVIHANNESKEITTO



Kesäkeitto on kunniapaikalla makumuistojen arkistoissa. Jo pelkkä resepti vie ajatukseni lapsuuden kesiin; ikuiseen auringonpaisteeseen, maalaistalon vilskeeseen, lehmien laitumille ja heinätöiden touhuun. Näen Mamman kuistilla putsaamassa juuri pellosta nostettuja pottuja ja tunnen nenässäni puu-uunissa paistuvan leivän ja hellalla porisevan kesäkeiton tuoksun.

Anna Hilda on raapustanut sekavihanneskeiton viereen "Hieno keitto", olen isoäidin kanssa tästä asiasta prikulleen samaa mieltä. Niin yksinkertainen, mutta niin hieno  resepti.

_________________________________________________

SEKAVIHANNES-KEITTO vuodelta 1909

1 1/2 ltr. vettä
3 rkl. voita
1 suuri tahi 8 pientä porkkanaa
3 dl. silvottuja herneitä
1 pieni kukkakaalinkupu
6 pientä perunaa
15 kpl. pieniä sokeriherneen liskoja
vähän tuor.pinaatin lehtiä
1 rkl. suolaa
1-1 1/2 rkl. sokeria
1 ltr. maitoa
2 rkl. vehnäjauhoja
(2-3 rkl. keitett. ravunpyrstöjä)
1 munankeltuainen
1 dl. kermaa
2 rkl. hienonn. persiljaa

Porkkana huuhdotaan ja kaavitaan, sekä leikataan hienoiksi suikaleiksi. (Pienet porkkanat keitetään kokonaisina.) Kukkakaali huuhdotaan, perataan ja palotellaan, perunat kuoritaan, herneenliskot ja pinaatti huuhdotaan ja perataan.

Vesi, voi ja mausteet kiehautetaan, jonka jälkeen juurekset ja vihannekset ylä mainitussa järjestyksessä pannaan sekaan. Huomattavaa on, ettei kaikkien tarvitse kiehua yhtä kauan.

Vehnäjauhot ja maito sekoitetaan ja kaadetaan keittoon, kun kasvikset ovat melkein pehmeät. Sitte keitto saa kiehua noin 10 min. Juuri ennen tarjolle vientiä suurustetaan se vielä vatkatulla munankeltuaisella ja kermalla, jonka jälkeen se ei saa kiehua. Kuoritut ravunpyrstöt ja persilja pannaan viimeksi joukkoon.

_________________________________________________

SEKAVIHANNESKEITTO nykykielellä
= KESÄKEITTO

6 uuden sadon porkkanaa
6-10 uutta perunaa
1 l vettä
1 tl merisuolaa
1 tl sokeria
1 pieni uuden sadon kukkakaali
kourallinen sokeriherneitä
6 dl maitoa
2 rkl vehnäjauhoja
1 dl laktoositonta ruokakermaa
1 kananmunankeltuainen
merisuolaa
2 rkl persiljanlehtisilppua

Hankaa perunat ja porkkanat juuresharjalla puhtaiksi, kuori porkkanat tarvittaessa ja pilko suupalan kokoisiksi. Huuhdo ja paloittele kukkakaali. Kiehauta vesi, mausta suolalla ja sokerilla, lisää perunat. Anna kiehua muutama minuutti ennen kun lisäät porkkanat ja kukkakaalin. Keitä aldenteiksi ( = älä ylikeitä). Huuhdo herneet, poista kannat ja lisää keittoon, anna kiehua hetki,  kunnes herneet hieman pehmenevät.

Sekoita jauhot maitoon ja lisää keittoon, anna kiehahtaa. Vatkaa ruokakerma ja keltuainen sekaisin, nosta keitto hellalta ja kaada kermaseos kattilaan, sekoita pohjia myöten. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa. Ripottele persiljasilppu päälle juuri ennen tarjoamista.

________________________________________________

2 kommenttia:

  1. Kuvan nähdessäni alkoi tehdä mieli kesäkeittoa. Otin vinkkeliä reseptistäsi mutta sovelsin hieman sitä mukaa, mitä kasviksia löysin. Aivan äärettömän maukasta - en ymmärrä ollenkaan, miksi kesäkeitolla on niin huono maine!

    VastaaPoista
  2. My thoughts exactly, herkkuahan tämä on ! Ü

    VastaaPoista

mikä jälkimaku tästä jäi? mitä toivoisit lisää? tai minkä voisi unohtaa kokonaan?