lauantai 2. lokakuuta 2010

RAPARPERIMEHU



Raparperimehun kirpeän raikas maku tuo mieleen lapsuuden kesät. Loputtoman pitkä ja aina aurinkoinen kesäloma maalaistalossa, suuren lapsilauman vilskeessä, oli koko kesän kohokohta. Silloin kun ei ehditty kauppa-autolle karkkiostoksille, oli keksittävä jotain muuta. Raparperi oli hyvä kakkonen; suuresta lehdestä sai kätevän hellehatun ja suoraan puskasta katkaistu raparperinvarsi maistui sokeriin kastettuna melkein jopa paremmalta kuin irtokarkit.

Raparperimehu ei ole muuttunut sadasssa vuodessa ollenkaan, voi olla että Anna Hildankin lapsuusmuistot maistuvat raparperilta. Onkohan isoäidin aikaan tiedetty jo raparperin sisältämän oksaalihapon haitoista? Juotiinkohan jo silloin raparperimehun päälle lasillinen maitoa, ettei oksaalihappo söisi kalsiumia luustosta? Kalsiumia nakerteleva happo taitaa ollakin ainoa miinus muuten niin pirteässä ja positiivisessä raparperimehussa.


********************************************

RAPARPERIMEHU vuodelta 1909

8 ltr. raparperinpalasia
1 ltr.vettä

Huuhdotut, palasiksi leikatut raparperit ja vesi keitetään, kunnes varret ovat täydellisesti kiehuneet rikki. Seos kaadetaan siivilävaatteelle sekoittamatta valumaan.

Mehu keitetään kovalla tulella vähän aikaa. Vaahto kuoritaan pois ja mehu pannaan kuumana pulloihin. Pullot korkataan heti ja hartsataan. On katsotta a että korkit ovat ehjiä, ne keitetään vedessä hetken aikaa, pyyhitään kuiviksi ja kastetaan ennen käyttämistä sulatettuun parafiiniin.

Mehu säilytetään kuivassa, viileässä ja pimeässä paikassa.

Jos mehun tahtoo makeaksi, voi siihen lisätä 1/4 kg. sokeria 1 ltr:lle mehua.


*******************************************


RAPARPERIMEHU NYKYKIELELLÄ

1 l punavartisia, nuoria raparperin palasia
5 dl vettä
1 dl sokeria

Pilko raparperi kuorineen kattilaan, kaada vesi sekaan ja anna kiehua miedolla lämöllä puolisen tuntia.

Siivilöi mehu takaisin kattilaan, lisää sokeri ja anna sen liueta.

Pullota mehu puhtaisiin pulloihin ja sulje korkit. Säilytä jäähtynyt mehu jääkaapissa.

********************************************

14 kommenttia:

  1. En ole tällä ohjeella tehnyt,mutta samanlainen on omani.Joskus olen keitellyt mukana hieman myös kanelitankoa. Ihanan drinkin loihtii myös niin, että laittaa lasiin 4cl (tai vähemmänkin) vaniljavodkaa,paljon jäämurkaa ja kanelilla ryyditettyä raparperimehua!Ah,niin hyvää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi,
      tuohan kuulostaa "aikuisten oikeesti" hyvältä !

      Poista
  2. Täytyypä kokeilla.. :--)

    VastaaPoista
  3. Sain tämän reseptin ystävältäni ja nyt on keitetty n. 10 litraa mehua! Osan valmistin ruokosokerilla/intiaanisokerilla/siirapilla, osan tavallisella valkaistulla taloussokerilla. Hyvää on! Ja riittoisaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnon määrä, Rapsukka !
      Onko mielestäsi väliä, millä makeuttaa ja mikä on suosikkisi?
      ☀-ista JUSSIA !

      Poista
  4. Joskus olen saanut maistaa raparperi-mansikkamehua. Sopivat hyvin yhteen ja sokeria voi vähentää, kun mansikkaa mukana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anonyymi,
      raparperi-mansikka on varmasti ihan gourmét yhdistelmä !

      Poista
  5. Laimennetaanko valmismehu veteen vai juodaanko sellaisenaan? Eli yksinkertaisesti; onko valmis mehu tiivistettä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiivistettä mielestäni, minä lisään mehuun vettä, mutta mieheni vetää mehushotit aina laimentamatta...makuasia siis...

      Poista
  6. Raparperimehu on aivan parasta! :)
    Itse teen sen näin:
    10 litran kattila melkein täyteen viipaloituja raparpereja(monitoimikoneella helppo viipaloida)
    päälle kaadetaan sokeria n.1.5 kiloa(maun mukaan 1-2 kg)
    Kansi päälle ja annetaan mehustua yön yli.
    Seuraavaana päivänä kuumentaa ja antaa kunnolla kiehahtaa, että viipaleet ovat hajonneet.
    Sitten valutetaan siivilässä tai mehumaijan siiviläosassa esim. kattilaan.
    Pullotus tai pakastus purnukoihin.
    Laimennetaan oman maun mukaan.
    Jäljelle jäävä sose on mainiota pakastaa ja käyttää esim.kakkuihin,piirakoihin tai puuron päälle ym. ym.

    Ihana blogi sinulla.Jotenkin kotoisan oloinen. Kiitos siitä! :D

    VastaaPoista
  7. anna hildan tyttärentytär21. kesäkuuta 2012 klo 8.40

    Kunnon määrä, Rapsukka !
    Onko mielestäsi väliä, millä makeuttaa ja mikä on suosikkisi?
    ☀-ista JUSSIA !


    mitä tää "haista jussia" tarkottaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heheh Anonyymi, piti lukea kysymyksesi moneen kertaan ennenkun edes tajusin... siinä on auringon kuva ja sitten viiva- ista JUSSIA! eli aurinko-ista Jussia (=juhannusta), ei mitään Jussien haisteluita ;)

      Poista
  8. Tällaista liki tein muutama kymmenen vuotta ja oli parasta vodkan lisuketta. Nyt taas kattila kuumenee.
    Tämä oli mukava muistutus��

    VastaaPoista

mikä jälkimaku tästä jäi? mitä toivoisit lisää? tai minkä voisi unohtaa kokonaan?